Mosaiikista on moneksi

Mosaiikki on aina miellyttänyt silmää. Sillä saa aivan uskomattomia efektejä aikaan ja jos vain olisi mahdollista, haluaisin käydä ihan vain mosaiikkitutustumiskäyneillä vaikkapa Venetsiassa, nyt on tyytyminen nettimatkailuun ja mosaiikin tekemisen opetteluun. Toukokuun lopussa minulla olikin mahdollisuus olla ympäristötaiteilija Lea Turton opissa Kolin ympäristötaidefestivaalin merkeissä. Olin yhtenä tekijäni päällystämässä hänen mosaiikkisieniään. Oli hauskaa ja opettavaista ja sienistä tulikin näyttäviä. Näissä kuvissa on maisemointi vielä tekemättä, pitäisi ajella Kolille kuvaamaan ja katsomaan miten kesä on kasvattanut nurmikkoa sienien juurille.

 

Olen myös yhdistänyt kuparinpakotusta ja pronssivalua kivimosaiikkiin.

 

Ja harjoitellut pakkasenkestävän betonilaatan tekoa venäläisellä tekniikalla.

 

Kaukana ovat bysanttilaiset mestarit mutta sille osaamisen tasolle on hyvä pyrkiä.

 

 

Vähän isompaa kivenkäsittelyä

Edellisen kirjoituksen kommenteissa jouduin tunnustamaan epoksin käytön, onhan se vähän noloa mutta, kun se epoksi on nyt vaan niin hyvää liimaa. Olisi tosi ihanaa oppia oikeanlainen kivenistutus mutta tiedän sen vaativan monen monta harjoitusistutusta ja pätevän opettajan. Tyydyn siis ihailemaan toisten taitoja esimerkiksi täällä.
Sitä on koulun puitteissa oppinut vähän toisenlaista kivenkäsittelyä. Viime syksynä sain unelmieni asiakastyön. Tätä haluan tehdä. Kaikkihan alkoi tästä kivestä...

 

Ei sitä nyt ihan käsin liikuteltu ja halkaisuunkin tarvittiin vähän järeämmät aseet.

 

Se tunne, kun iso järkäle halkeaa kuin ohut posliinikuppi on ihan huikea. Pienillä kiilaustoimenpiteillä, eikä kyse ole voimasta vaan tekniikasta. Ensin poraillaan reikiä.

 

Sitten tapitetaan ja nakutellaan varovasti ja tasaisesti.

 

 Ja rits räts kivi halki, joko täsmälleen toivotusti tai sitten ei. Kahtia piti mennä. kolmeen palaseen hajosi. Toivottu mutta ei odotettu halkeaminen, saimme kivessä olleen lipan irti ilman lisätyöstöä.

 

Kiven pöyrittelyssä oli kyllä miehinen apuvoima ihan mieluista (kannattaa joskus heittäytyä avuttomaksi :)).

 

 Siinä se sitten on, työstöä vailla. Minua harmittaa, kun tulee niin huonosti otettua valokuvia töiden tekemisestä ja usein unohdan kuvata myös valmiin työn. Pari huonoa kännykkäkuvaa työstövaiheista.

Reunan talttausta.

Ja reunan pyöristystä. Sen jälkeen oli talttausta lisää, fillerointia, hiekkapuhallusta, kultausta ja hopeointia niin ja pohjakiven teko. Niin ja itse kiven asennus, jonka hoitivat asennuksen ammattilaiset. Kukka-allaskivi tuli eri kohtaan kuin minä suunnittelin, mutta asennus tehtiin asiakkaan toiveen mukaisesti.

 

Olen miettinyt miksi itse pidän tästä työstä tosi paljon. Luulen, että juttu on siinä, kun kiveä katsoo, näyttää siltä kuin sille ei olisi tehty mitään, vain kultaus ja nimien kiinnitys. Siinä sen kiven hienous on, se näyttää helpolta tehdä mutta on vaatinut uskomattoman paljon työtä ja tarkkaa taltan käyttöä. Ja hienoista ammattiylpeyttä tuntien sanon, ei siihen joka nainen pysty.

Sormuspäivä

Siitä on yli vuosi, kun juotin hopeasormuksen ensimmäisen kerran ja tähän päivään mennessä ainoan. Minussa on vähän yllytyshullun vikaa, kun sitten suostuin tekemään ystävän ystävälle kihlasormuksen. Toivomus oli orgaaninen, hieman erilainen ei mikään normi ja avainsana, miksi suostuin, oli viimeistelemätön. Tämän päivän sitten sulattelin vänkyröiksi kääntyneitä hopearenkaita ja lyhyitä langanpätkiä orgaaniseen muotoon.

Olishan tuossa ollut upokaskin mutta toimi paremmin keraamisen kiven päällä.

 

Siinä se möntti sitten on.

Sinänsä mielenkiintoista itseopiskelua, silleen mutu-meiningillä, eikä varmasti mennyt sormuksen teko oikeaoppisesti, pastaakin taisi lipsahtaa vähän reilummasti.

 

Kivet kiinni ja viimeistelyä vailla, ainiin, eihän sitä tarvinutkaan tehdä, sopii minulle. Tuleva sulho kävi sormuksen samantein hakemassa ja tyytyväiseltä näytti, lupasi maksaakin :).

 

Kyllä minä sitä vähän salaa hioin kuitenkin.

Samoilla tulilla väkersin harjoitusmielessä pari muutakin sormusta. Toinen niistä jäi jopa omaan sormeen.

Ja toinen sai kuvaamisen jälkeen vielä rankan viilaus- ja hiomisoperaation, jonka jälkeen satunnaisesti ohikulkeva ystäväni huomasi ja ilmoitusluontoisesti kertoi minulle, että selvästi hänen sormus, kiitos.Mitäpä siinä sitten.

Tämän päivän harjoituksen tuloksena minulle avautui erittäin tärkeä huomio. Kannattaa olla tosi tarkkana hopean ja hopeoitujen renksujen kanssa, vaikka onhan se kuparikin kyllä kaunista.

Haaveilua

Niin haluaisin kesämökin, sellaisen sievän siirtolapuutarhamökin ja omenapuita. Tai majakan.

 Siellä olisi paljon kirjoja, vanhoja ja elämäntuoksuisia.

Linnut laulaisivat (ei kovin aikaisin aamusta)

 

 Ja kukat tuoksuisivat

Klasit hukassa

Minä en näe kauas kunnolla ilman silmälaseja, ja lähelle en sitten näe lasien kanssa. Jos lasken lasit kädestäni niin ihan ei mene kuin hetki pieni, kun ne ovat hukassa. Se Joku käy niitä siirtämässä, ihan varmasti. Voisihan sitä solmia vaikka pakettinarua laseihin, mutta helmihässäkät on kivempia.

 

Kavereille kans.

Entäs jos ei

Puhuvat, että luonto inspiroi. Ammennan aiheeni luonnosta jne. Mutta entäs jos ei? Osaan arvostaa kauneutta ympärillämme ja luonto, oli se sitten kaupunki tai maalaismaisema, järviruoko tai nokkonen. Täydellisen kauniita kyllä. Mutta ei luonto minua inspiroi. Sanat saavat pääni täyteen kuvia joita toisinaan toteutan ja toisinaan en.

Niin, oikeastaan inspiroihan se luonto siinä mielessä, että sieltä saa voimaa jatkaa elämää. Varsinkin meri.

Neiti kesäheinä on sammalakaattia.

Bling blingiä urakalla

Joskus vaan on pakko saada paljon blingiä ja kultaa ja sitten vielä blingiä. Mutta toisinaan kuten Positiivarit aikoinaan kortissa sanoivat "Liian paljon hyvää on ihanaa". Helmiäislasihelmien hehku ei oikein välity kuvassa, harmi, mutta kyllä se oikeasti säkenöi ja kipinöi, urakalla.